perjantai 20. tammikuuta 2012

Tinen tyyli ei petä koskaan

Omiin suosikkimerkkeihin on kuulunut kaikki nämä lähes neljä vuotta mitä Nougat on ollut auki tanskalainen Tine K Home...

Kukat ovat iso osa Tinen mallistoa, Tinen äiti on kukkakauppias.


Mistä kaikki alkoi: kaupan avaaminen varmistui vuoden 2007 loppupuolella, jolloin tulevia tuotemerkkejä aloin huolella miettimään. Luonnolliselta tuntui alkaa etsimään merkkejä Tanskasta, jossa olen polvenkorkusesta asti reissannut. Silloin perheen kanssa ja myöhemmin aikuisena työn ja ystävien perässä. En edes uskalla laskea kuinka monta kymmentä kertaa siellä on käyty...monta:) Joten tanskalainen tyyli ja mentaliteetti on tullut minulle hyvinkin tutuksi, on ollut ihana vierailla tanskalaisten ystävieni luona ihan niissä "tavallisissa" kodeissa. 
Vuodesta 2004 olen jokaisella reissulla ostanut Bolig Magasinet lehden (valitettavasti sitä ei suomesta vielä saa ostettua), ihania koteja ja ideoita. Levitin siis kaikki vanhat sisustulehti varastoni olohuoneen lattialle ja selaisn kaikki läpi. Yksi "fiiliskuva" tarttui sivuilta silmään ja siinä luki Tine K Home. Muistin silloin, että olin joskus nähnytkin Tinen kodin englantilaisen Living etc sivuilla, nyt kuitenkin menin ensimmäistä kertaa heidän nettisivuilleen ja siitä se yhteistyö sitten lähti. 


Iki-ihanat ja suositut päiväpeitot, uusia värejä tulossa.


Näinä vuosina Tine on saanut hurjan paljon julkisuutta omalla persoonallisella tyylillään ja varmalla maullaan. Tine K mallisto on yhtenäinen paketti, jossa on harmoninen kokonaisuus ja värimaailma myös meitä suomalaisia miellyttävä. Mallisto on huolella ja rakkaudella suunniteltu meidän kaikkien iloksi. Takana ei ole mitään isoja organisaatioita tai valtavia suunnittelutiimejä vaan ihan vaan Tine ja hänen pieni ihana tiiminsä:) 

Marokossa käsinvalmistetut  lyhdyt. Nyt taas kaupalta loppu, mutta saamme niitä lisää kevään aikana.


Nyt on taas se aika vuodesta kun messuilla kierretään ja katsellaan, että mitä ihmettä sitä täksi kevääksi kauppoihin on tulossa. Ensi viikon vietänkin Tanskassa, joista pari päivää Tinen luona, heidän ihanalla showroomillaan. Lupaan laittaa kuvia reissusta ja eritoten Tinen vierailulta jolloin tekin pääsette fiilistelemään kevättä ja tavaroita mitä tulossa myös Nougatiin:)
Mukavaa ja lumista viikonloppua kaikille!
PS. Kiitos Miille blogitunnustuksesta ja kiitos myös kauniista sanoista mitä tulee Nougatiin;) Lisään omani myöhemmin:)

Tuoreita kukkia ja Facet tuikkulasi, joka toimii myös maljakkona, jos kukkia on vain muutama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti