maanantai 28. lokakuuta 2013

Tine K Home uutuuksia

Ihanuuksia tulossa Tine K:lta vielä tällä viikolla! :) Mukana mm. nuo ihanat seinälle ripustettavat korit ja "tiedye" tyynyt.




lauantai 26. lokakuuta 2013

Tine K Home Joulutunnelmia

Joulutunnelmia Tine K:n merkeissä...Ihania!
P.S. Joulu tulee Nougatiin ja verkkoon marraskuun alussa. :)
 











torstai 24. lokakuuta 2013

Valoa pimeään

Tähän pahimpaan pimeän aikaan vuodesta auttaa valo, kynttilät ja positiivisen energian ylläpito.
Meiltä Nougatilta löytyy tällä hetkellä paljon valaisimia, tuikkulaseja ja lyhtyjä, joilla tuoda lisää valaistusta kotiin pimeinä syys-iltoina.

Valikoimastamme löytyy nyt Tine K Homen valaisimia niin pöydälle, kuin seinälle ja kattoonkin. Ikkunalle sopii kaunis Tine K Homen lyhty ja pöydälle tuikkulasit tuomaan lisää tunnelmaa.

Kaikki nämä löytyvät tottakai nettikaupastamme täältä, klik ja täältä, klik.






















Uutta tulossa marraskuussa: AIAYU

Viime viikon Tanskan reissulla kävin myös katsomassa yhden ihanan merkin malliston. Itseasiassa merkki on jo meille entuudestaan tuttu, nimittäin heidän mielettömän ihania luksus peittoja on ollut myynnissä meillä noin 4 vuotta sitten.

Aiayu tuotteet ovat valmistettu Boliviassa ja neulottu laamanvillasta.
Yritys on myös palkittu kahtena vuonna "ethical brand of the year" palkinolla.

Itselläni on ollut kovassa käytössä yksi heidän peitoistaan jo 4 vuotta ja se ei ole mennyt miksikään, ei ole nyppääntynyt eikä venynyt taikka vanunut, se on yhtä ihana kuin oli silloin kun sen kotiin ostin.

Koska Aiayu tuotteet ovat juuri sitä pientä luksusta niin näitä ihanuuksia tulee meille vain pieni erä nyt jouluksi.

Alla linkki Aiayun nettisivuille ja tarinaa taustoista ja valmistuksesta

"simplicity is the ultimate sophistication"


ja alla muutama kuva super söpöltä showroomilta. Harmi, kun vettä tuli kaatamalla ja jäi ottamatta kuva ulkopuolelta. Paikka sijatsi erään keskustan talon sisäpihalla, siellä oli tämä ihana lasimaja, jonka kattoon ropisi sade kauniisti. Oikeesti aika hyvä sää ostaa lämpimiä ja pehmeitä peittoja kauniissa harmaan sävyissä. Meinasi mopo karata käsistä, niin kauniita ne ovat.







tiistai 22. lokakuuta 2013

BeckSöndergaard uudet huivit

BeckSöndergaardin uudet huivit saapuivat kaupalle. Kyseiset mallit ovat joulumallistosta ja ovat kaikki villasilkkiä. Huivit ovat saatavilla sekä liikkeellämme, että verkkokaupassa.















maanantai 21. lokakuuta 2013

Kalkkimaalit ja päivitetty ohje


Kalkkimaaleja on saapunut jälleen lisää Nougatille Bulevardille ja ne löytyvät myös nettikaupasta, klik. Olemme päivittäneet myös maalausohjeet ja ne tulevat tässä:

Maalijauhe tulee 1kg säkeissä. Jauhe sekoitetaan veteen. Säkissä on mukana yksi jauhepussi, jossa on samassa sekoitettuna sekä väri- että kalkkijauhe.

Maalaamiseen tarvitset:


- 5l ämpärin, mieluiten kannellisen; jos maalia jää yli, voit säilyttää sen kannellisessa astiassa noin vuoden ajan
- Vispilän

- 1,7 l vettä
- Hengityssuojaimen, koska hieno kalkkijauhe pöllyää aika lailla
- Leveä ja paksu ja mielellään laadukas suti, kalkkimaalia ei saa maalata telalla

- Seinän tai pinnan, joka on maalattu vesiohenteisella maalilla,  öljypohjaisella maalilla maalattu seinä/pinta ei sovi pohjaksi




Maalattavan pinnan tulee olla puhdas sekä kuiva. Lisäksi, muistathan tehdä tarvittavat esivalmistelut ennen maalaamista; lattian suojauksen ja maalarinteippien seinien kulmiin ja listoihin laiton.

Tarvitset sekoittamiseen 1,7l kylmää vettä, jonka joukkoon lisätään pussista kalkki+värijauhe ja sekoitetaan vispilällä. 
Pussista tulee valmista maalia 2l ja sillä saa maalattua keskimäärin 6m2 kahteen kertaan.

Pidäthän välissä pieniä taukoja ja annat seoksen seistä hetken ja sekoitat taas uudestaan tämä pari kertaa toistaen. Maalin sekoitukseen menee siis noin 15 minuuttia.

Maalin sekoitus vaihe on verrattavissa lettutaikinan tekoon eli erittäin helppoa. Aluksi saattaa tuntua, että jauhe ei sekoitu kunnolla, mutta maali sekoittuu kyllä, kunhan pidät taukoa ja annat maalin seistä väleissä. 





Itse maalaus suoritetaan sudilla. Kannattaa valita mahdollisimman laadukas suti, jotta jälki olisi mahdollisimman onnistunutta.


Muistathan käyttää maalia runsaasti eli vältä seinän hinkkaamista kuivalla sudilla ja maalaa pystysuuntaisin vedoin. Tummissa sävyissä sudin jälki tulee selkeämmin näkyviin maalin kuivattua eli eritoten silloin on tärkeää, että liike sudilla on samansuuntainen ja maalaminen suoritetaan ylhäältä alas.

Muistathan maalatessa, että oikea väri paljastuu vasta, kun seinä on täysin kuiva. Väriero on aika iso märästä kuivaksi eli ei kannata missään nimessä säikähtää.:)

Kalkkimaalista ei irtoa pölyä tai jauhetta tekstiileihin. Seinää voi pyyhkiä kostealla rätillä, jos tarvitsee, muttei hinkata voimakkailla pesuaineilla tai harjoilla. Tästä syystä kalkkimaalia ei kannata maalata tiloihin, kuten eteiseen tai kosteisiin tiloihin, jotka ovat kovan kulutuksen alla.




Seinä suositellaan maalattavaksi kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerroksella seinässä valkoinen kuultaa vielä alta läpi eli parhaan lopputuloksen saamiseksi suositellaan vielä toinen kerros maalattavaksi

Muistathan, että ensimmäisen kerroksen täytyy olla täysin kuiva ennen kuin maalaat seinän toisen kerran. Jos esimerkiksi maalaat ensimmäisen kerroksen edellisenä iltana, niin viimeistään aamulla voit jo maalata toisen, eli noin kahdeksan tuntia välissä riittää hyvin kuivumiseen.

Kalkkimaalin voi maalata Gyprocin päälle, mutta usein levyjen saumat ovat kitattu, joten jotteivät saumat näkyisi ja kittaus näkyisi kalkkimaalin alta, suositellaan pohjamaalia ja sen jälkeen vasta kalkkimaalia.

Maalin sävyä valitessa kannattaa ottaa huomioon, että sudin jälki näkyy vähemmän vaaleissa kuin tummemmissa väreissä. Mikäki haluat seinään rauhallisen tasaisen tuloksen, mutta kalkkimaalifiiliksen, valitse vaalea sävy. Jos taas haluat enemmän kontrastia ja elävyyttä seinään, valitse tummempi sävy.

Jos haluat poistaa maalin tai maalata uuden maalin päälle, tulee seinään laittaa ensin pohjamaali hyvän lopputuloksen takaamiseksi.




Kalkkimaalilla maalaaminen on todella helppoa ja lopputuloksena on kaunis matta pinta.

Jos olet aiemmin maalannut niin tämä ei ole sen vaikeampaa kuin muulla vesiohenteisella maalilla maalaaminen, mutta ensikertalaisen ensikertalaisille ohjeiden noudattaminen on erityisen tärkeää halutun lopputulosen saamiseksi. 

Kalkkimaali on 100% luonnontuote, mikä tekee siitä entistäkin paremman! Suosittelemme lämpimästi maalin käyttöä esimerkiksi makuuhuoneen tai olohuoneen seiniin. Se luo ihanan tunnelman tilaan kuin tilaan ja sopii moneen suomalaiseen kotiin. Myös tyylillisesti maali sopii niin moderniin kuin romanttisempaankin makuun.:)





perjantai 18. lokakuuta 2013

I rosens navn

Heippa hei, 

Eilen oli ohjelmassa pikapyrähdys Tanskaan ja nimenomaan Charlottenlundiin Tinen äitin kaupalle. 
Tinen äidin kukkauppa, jonka nimi on I rosens navn on taivas maan päällä, siis niille jotka rakastavat kukkia ja sisustusta. Ne kaksi on yhdistetty tässä kaupassa niin hienolla tavalla. 
Otin kameran mukaani ja napsin muutamia kuvia ja ne teille tässä. Tämä kauppa toimii myös itselleni inspiraation lähteenä, koska kaikki on vaan niin kauniisti esillä ja tunnelma on lämmin ja kodikas. Jopa itsellä tuli fiilis shoppailla, vaikka samoja tuikkukippoja löytyy Nougatistakin :)

Niin ja kuulin muutaman paljastuksen ensi kevään mallistosta Tineltä, ihania juttuja taas tulossa, mutta ne vielä salaisuuksia. Nautitaan ensi tästä syksystä ja tulevasta joulusta.

Monesti minulta kysytään, että mikä olisi Kööpenhaminassa se kauppa mihin voisi mennä jos haluaa katsellaTine K Home mallistoa, niin se on tämä. Junalla noin 10min keskustasta eli lyhyt on matka, suosittelen.



Kukkia, kukkia.

Tuo ihana kukkakimppu piti ostaa kotiin, mutta kiireessä unohdin.

Kuvassa olevaa tyynyä tuli meillekin lisää ja tuikkukippoja, niitä myös tulossa vihreänä, phantom meillä on jo.


Facet tuikkukippoja

Ruukkuja, ruukkuja, ihania ruukkuja!

Ihanat lampunvarjostimet.



IHANAA PERJANTAITA KAIKILLE!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Uutta Kaupalla: Himla

Uutuutena Nougatille saapui tänään ruotsalainen Himla ja merkin pellavatyynyjä ja keittiöpyyhkeitä.
Tervetuloa Bulevardille tutustumaan! :)



Pellavapyyhkeitä





Pellavatyynyjä 50x50cm ja 60x60cm


.

keittiöpyyhe 50x70cm

keittiöpyyhe 50x70cm

keittiöpyyhe 50x70cm