Tine Kjeldsen
Tine Kjeldsen kertoo olleensa nuoresta pitäen kiinnostunut upean tunnelman luomisesta eri tiloihin.
Hänen ensimmäinen oma huoneensa sijaitsi hänen setänsä ja tätinsä talossa.
"Olin vain 12-vuotias, kun muutin äitini kanssa heidän taloonsa. Oma suosikki värini oli hennon vaaleanpunainen. Kuvittele huone vaaleanpunaiseksi! Silti ajattelin, että se oli taivas ja olin erittäin ylpeä, että se oli minun. Ostin erilaisia esineitä huoneeseeni, joista loin asetelmia...juuri niin kuin luon niitä mallistoihini tänä päivänä."
"Kun täytin 16, muutimme toiseen taloon. Huone oli pienempi, mutta en ollut menettänyt intohimoani sisustamiseen. Ei aikaakaan, kun tämä pikkuruinen tila muuttui pieneksi asunnoksi, jossa oli makuuhuone, olohuone ja toimistonurkkaus. Ei epäilystäkään, tämä oli alku elämälleni sisustussuunnittelijana."
Inspiraationa perhe
"Sekä äitini ja että tätini ovat aina olleet varsin luovia. Täti Hanne oli arvostettu ompelija Lene Bjerrellä, tunnetulla tanskalaisella tuotemerkillä. Hän ompeli minun ensimmäinen alusvaatteeni, valkoisesta puuvillasta silkki reunoin, samoin kuin minun ensimmäisen koulumekkoni. Valitettavasti hän kuoli joitakin vuosia sitten. Hänen ompeluhuoneensa ja työskentely tapansa ovat muistoja, joita tulen aina arvostamaan."
Tinen Äiti omistaa kukkakaupan, joka Tinen mukaan myy upeimmat ruusut.(Aivan ihana kukkakauppa, kannattaa käydä!) Eräänä päivänä matkalla Osloon, Tine ihaili alkukesän säätä lentokoneen ikkunasta, ja yhtäkkiä hän tajusi, että kaikki kukkaruukut terassilla olivat vielä tyhjiä pitkän talven jälkeen.
"Oli vasta toukokuun alku, mutta kesä oli jo alkanut, ja kesäinen viikonloppu ilman kukkia terassilla tuntui käsittämättömältä. Soitin heti äidilleni ja kun saavuin kotiin seuraavana päivänä, puinen terassini oli täynnä uskomattoman kauniita valkoisia ja violetteja ruusuja, sinisiä hortensioita ja upeita pelargonioita. Kuinka hienoa onkaan, kun on äiti, joka jakaa intohimosi kukkiin ja tietää mitä rakastat!"
"Heti kun olin valmistunut koulusta, aloin työskennellä lifestyle-kaupassa, yhdessä ensimmäisistä Tanskassa, joka yhdisti vaatteet ja sisustuksen; loistava yhdistelmä, sanoisin."
Oma myymälä
"Lifestyle liike oli inspiraation lähde omalle myymälälleni, jonka avasin kun olin 22, ja joka sijaitsi Charlottenlundissa, kaupungissa, jossa asuin. Suurin haaste oli oppia luottamaan omaan harkintaan ostoja tehdessä. Siihen aikaan oli olemassa vain muutama sisustusliike. Jotta erottuisin muista kauppiaista, päätin myydä, ei pelkästään tuotteita pohjoismaisilta messuilta, mutta lisäksi myös kiinnostavia esineitä Ranskasta - erityisesti Maison et Objects-messuilta. Tapani yhdistellä esineitä ja eri tyylejä oli uusi ja ainutlaatuinen. Kaikki oli valkoista tai kerman väristä ja huonekalut olivat ranskalaista antiikkia. Seuraavat 6 vuotta olivat hämmästyttävän menestyksekkäitä. Kaupassani kävi ihania asiakkaita ostoksilla ja töihin meno oli nautinnollista."
"Enemmän ja enemmän sisustuskauppoja avattiin Tanskassa, oletan minun menestykseni innoittamana. Muut kauppiaat olivat usein minuun yhteydessä ostomielessä, koska he luulivat, että myymäni esineet olivat omaa tuotantoani. Tavara oli kuitenkin ulkomailta hankittua. Siihen aikaan sisustus trendiä hallitsi vaaleanpunainen ja -sininen sekä kukkakuosit('chabby chic'-tyyli), mutta olin valinnut erilaisen, minimalistinen lähestymistavan: puhtaat värit kuten harmaa, sininen, valkoinen, ruskea ja musta, joka lopulta johti tyyny- ja peitto kokoelmaan, luoden perustan yritykselle Tine K Home."
Oma tuotemerkki
Kokoelma on kasvanut siitä lähtien ja nykyään siihen kuuluu myös huonekaluja ja vaatteita. Ainutlaatuinen Tine K Home tyyli on seikkailunhaluinen sekoitus Aasian, Ranskan, Skandinavian ja Marokon värejä, muotoja ja pintoja, jotka huolimatta suurista kulttuurieroista, luovat upean tunnelman, puhtaalla ja yksinkertaisella tyylillään.
"Design on elämäni; päivittäiset pienet asiat kotona, sekä ruoka, muodot, värit, kukat ja ulkomaanmatkat toimivat inspiraation lähteenäni. Tunnen olevani onnekas, koska pystyn kytkemään suunnittelija-moodin päälle aina uutta mallistoa luodessani.
"Aina kun matkustan, otan muistiinpanoja kaikesta kiinnostavasta, jotta en unohda niitä myöhemmin. Säilytän kaikki muistikirjat, sillä aina jää jotain, joka ei ole mahtunut edelliseen mallistoon, jonka voi käyttää seuraavien mallistojen suunnittelussa."
Odotamme jo innolla, että saamme Tine K Homen kevät/kesä malliston kaupalle. :)
Siihen asti Tinen tuotteita täältä.
Ihanaa tulevaa viikonloppua!
PS. Krista Keltasen blogissa Tinen joulukoti:
http://kristakeltanenblog.com/2014/01/home-tine-k-home/
Kuvat Tinekhome.dk