Todella paljon on uusia jo kyseltykin ja tuntuu, että ollaan aikaisempiin vuosiin verrattuna edellä aikataulusta, tarkoitan että kevät tilaukset jo tehty viikko sitten ja nyt osa jo matkalla. Oikeasti messut Tanskassa ovat vasta ensi viikon lopulla.
Pian saapuvat Becksöndergaardin huivit, niitä onkin jo paljon kyselty ja tulossa siis arviolta kahden viikon sisään. Tineltä lähti toimitus kohti Bulevardia perjantaina, jossa oli muutama kevään uutuuskin mukana, mutta suurin osa saapunee helmi-maaliskuun aikana.
Hunkydoryn vaatteita jokunen on jo tullut ja uusia vielä tulossa.
Pernille Corydonin kevät saapuu myös noin kahden viikon sisällä, niitä pääset vilasemaan tästä. Ihanan yksinkertaisen herkkiä niin arkeen kuin juhlaan, love it! Ja Pernillen koruista tykkääville tiedoksi: myös aiempien mallistojen korut jatkuvat mallistossa, ovat vain eri katalogissa.
Siis paljon ihania juttuja tulossa, mutta tässä omat suosikkini nyt saapuvista. Lisään myöhemmin kuvia Tine K Homen uutuuksista.
Ja ensi viikko onkin alen vika viikko ja sitten laitetaan pikkuhiljaa kevättä esille.
Nähdään!
Neule kaupalla nyt, kassi tulossa ensi viikolla ja huivi helmikuussa. |
Kaikki kuvan tuotteet saapuvat helmikuun aikana. |
Huivi ja raitapaita helmikuussa, korikassi ja tähtineule kauppalla (neule harmaampi kuin kuvassa oleva). |
Ja nämä saapuu helmikuun aikana. |